On se kerrassaan mukavaa viettää kaunista sunnuntai-iltapäivää opiskellen. Pienempäänkin hajoaa, varsinkin kun opiskelijabudjetilla kaapit huutavat tyhjyyttään ja nälkää pukkaa. Luovuus todellakin syntyy kärsimyksestä :)

Ulkona sisällä
yksin yhdessä
mistä nämä paradoksit saavat voimansa?
Miksi tavoittelen aina jotakin
jonka tiedän mahdottomaksi saavuttaa?
Ehkä toivottomuus nykyisen
saa tähtiin kurkottamaan
vaikka lopputulos sattuu aina yhtä paljon.

Jokin pieni, turmeltumaton osa sisälläni
kuitenkin jaksaa uskoa huomiseen.
Sen takia polvet kestävät vielä muutaman kerran kaatua.
Mutta iho murtuu joskus
pohja pettää alta.
Mitä jälkeeni jätän
mielikuvia utuisia,
jotka unholaan jäävät.
Varjo miehestä
joka olisi jotain
voinut saavuttaa
vaan murhehti itsensä pois.
Hyötysuhde jää negatiiviseksi.

Mies astelee pianon luokse
suoristaa kauluksensa.
Valmistautuu täyttämään yleisön odotukset.
Sormet siirtyvät koskettimille
mutta mieli on jossain muualla.
Tähtitarhojen toisella puolella
jossakin missä olevaisella ei ole muotoa
ajatuksella ei tilaa syntyä.
Paikassa, jossa ei ole oikeaa tai väärää
mustaa tai valkoista.
Kaiken ollessa yhtä
ja silti irrallista.
Hetki hiljaisuuden
ja mies ryhtyy soittamaan.
Pian yleisön edustajat palaavat tyytyväisinä
kuplansa heille muodostamaan turvaan;
silmin auennein kiinni muuratuin.

Noin, nyt on sitten kuultu viimeisimpien trendien mukainen kutsu ja blogi synnytetty. Tämä tulee lähinnä toimimaan allekirjoittamaan kirjallisten tuotosten julkaisualustana, mutta eiköhän sitä jossain vaiheessa muunlaistakin materiaalia saa ilmoille. Aloittavin mielin ja terveisin, sanoittajanne yössä.